Thomas Sand

Thomas Sand on Paraisilla 1966 syntynyt kirjailija, joka yhdistelee kirjoissaan elementtejä useista genreistä, kuten fantasiasta, science fictionista, kauhusta, jännityksestä ja toisinaan myös perin kuivasta brittityylin huumorista.

​

Se oli, kuinkas muuten, J.R.R. Tolkien, joka avasi silmäni ja jollain lailla peruuttamattomasti räjäytti tajuntani jo nuorena. Itse tarinoiden jännittävyyden lisäksi minua kiehtoi niiden uskomaton realismi; oli täysin mahdollista uskoa noiden maailmojen olevan tai olleen täyttä totta jossain rinnakkaistodellisuudessa! Minulle Tolkien todisti, että on olemassa aivan huikeita, jollain tasolla todellisia maailmoja, joita emme voi "keksiä". Voimme vain kuvailla niitä.

 

Toinen minuun pysyvästi vaikuttanut tarinankertoja on Neil Gaiman. Hänen "Sandman" -sarjakuvansa eivät lajinsa superklassikkoina esittelyä kaipaa, mutta myös romaaneissaan (esim. American Gods, The Graveyard Book", jne.)  Gaiman rikkoo kaikki tunnetut ja vielä tuntemattomat genrerajat. Hänen tarinansa voivat kääntyillä aivan minne tahansa - ja aina ne ovat silti nautittavaa, yllättävää luettavaa.

 

Ursula LeGuinin "Maameren Tarinoiden" taikaa ei  voi jättää mainitsematta tässä. Hänen näkökulmansa fantasiaan on erikoinen ja kiehtova. Siinä on sinänsä fantasia / science fictionin tuttujakin aineksia, mutta myös jotain vaikeasti kuvailtavaa suuruutta. LeGuinin "sankarit" ovat usein naisia. Ja hänen ehkä tunnetuin ja rakastetuin hahmonsa, velho Ged osoittautui tarinan loppuvaiheilla joksikin täysin muuksi kuin miten etenkin fantasiakirjallisuus sankareita käsittelee. Minulle Ursula todisti sen, että suurimpienkin tarinoiden sankarit ovat lopulta meitä. Usein myös  heikkoja ja haavoittuvaisia. Kukin omalla tavallaan. 

 

Juuri, surullista kyllä, edesmennyt Terry Pratchett on sankareitani tarinankerronnassa. Hänen huumoristaan joko pitää tai ei, mutta itselleni hänen kykynsä nähdä huvittavat, hullut, absurdit ja välillä surullisetkin puolet ihmisyydessä ja luoda niistä samanaikaisesti suunnattoman hauskoja, ajatuksia herättäviä ja usein liikuttaviakin tarinoita, on jotain käsittämätöntä. Terry näytti minulle, miten hymyillään kyyneltenkin läpi ja kosketetaan ihmisiä älykkään huumorin voimalla.

 

Muuan tarinankerronnan mestari löytyy myös Suomesta, vieläpä Neil Gaimanin (aiheesta!) ylistämänä: Tove Jansson! Muumeissa on jotain niin anarkistista, niin oikeaa (etenkin alkuperäisinä versioina), että sitä on hyvin hankala ylittää.  Taikaa!

 

Aivan omanlaisensa suunnattoman syvät ja moniulotteiset tarinansa ovat kertoneet Marta G. Wiley sekä Carlos Castaneda. Heidän työnsä eivät varmasti aukene kaikille, mutta sopivana hetkenä ja oikealle lukijalle molemmat ovat aarteita ja jopa elämää muuttavia.

​

Mutta tarinoita on monenlaisia ja niitä voi kertoa loputtoman monin tavoin. Myös, esimerkiksi, musiikin, kuvataiteen, tanssin, jne, keinoin. Minussa on aina asunut suuri rakkaus etenkin musiikkiin, vaikka omasta soittotaidostani (unohtakaamme laulu suosiolla kokonaan!) on, sanotaanko, useita mielipiteitä. Miellyttävin tapa käsitellä asiaa on verrata itseään (aiheetta, tiedän) vaikka Neil Youngiin, josta Guns 'N Rosesin kitaristi Slash on sanonut: "He soittavat usein päin helvettiä. Mutta niitä biisejä ei vain voi soittaa millään muulla tavalla!"

​

Niinpä. :)

​

Musiikin suurista tarinankertojista haluaisin tässä nostaa ensin esiin kanadalaisen Rushin rumpali/lauluntekijä/kirjailija Neil Peartin. Rushin albumeilla on suurenmoisia tarinoita. Todellakin eräitä parhaista koskaan.

​

Toinen suuri tarinankertoja musiikissa tulee Suomesta. Tuomas Holopainen, Nightwishin tarinamestari. Hänen sanoituksensa ja sävelmänsä ovat lopulta parhainta fantasiaa. Tolkienia musiikin muodossa.

​

Musiikin tarinankertojien listaa ei voi tehdä ilman Kate Bushia. Hän on minulle ehkä ikuinen mysteeri. Hänen musiikissaan on sellaista positiivista hulluutta, että voisin kenties myydä sieluni pystyäkseni samaan. En ymmärrä sitä aina, mutta rakastan sen energiaa.

 

​

Stephen King on sanonut, ettei hän itse "keksi" mitään tarinoitaan, vaan että "ne ovat siellä ja odottavat vain tulla kaivetuiksi esiin". Hänen sanansa voi uskoa tai niille voi hymähtää,  mutta ne ovat kokemukseni mukaan täyttä totta. Todella hyvää tarinaa ei voi, uskon, "keksiä" - se on todellisuutta jossain ajassa ja paikassa. Kirjailija voi vain pyrkiä näkemään ja kertomaan sen niin moitteettomasti kuin kykenee.

 

Ja siinähän tämän totuus. Hullujahan me olemme, siitä ei ole epäilystäkään. Mutta ainakin itse uskon, että maailma tarvitsee luovaa hulluutta kaiken Trumpismin ja muun vastapainoksi.

 

 

Maagisia lukuhetkiä!

 

Thomas Sand